Oklahoma!

Hei! En oo pariin viikkoon kirjoitellut tänne mitään, koska mulla on ollut tosi kiireistä. Suurin syy siihen on ollut se, että oon ollut mukana koulun musikaali projektissa. Ajattelin kertoa vähän enemmän siitä, millainen kokemus se oli. 

Koko tää juttu alko siitä, kun päätin etten halua enää tehä marching bandia. Mun hostäiti sitten ehdotti, että voisin olla mukana musikaalin orkesterissa, jossa mun hostsisko oli viime vuonna, ja tykkäs siitä paljon. Laitoin viestiä orkesterinjohtajalle, ja hän vastasi, että kaksi muutakin haluaa soittaa huilua orkesterissa, ja huilistille on vaan yksi paikka. Tämän takia orkesterinjohtaja halusi pitää koesoiton meille kaikille kolmelle. Musta tuntu ihan mahdottomalta ajatukselta, että mä voisin päästä mukaan tähän projektiin, koska yksi toinen joka halusi kans soittaa huilua, on mua vuotta vanhempi ja se on tosi hyvä soittaja. Se kuitenkin sano, ettei sillä oo aikaa tehä tätä musikaalia, joten meitä jäi kaksi, jotka halus päästä musikaaliin mukaan. Onneksi kuitenkin kävi niin hyvä tuuri, ettei löytynyt oboen soittajaa, ja se korvattiin huilulla, joten päästiin molemmat mukaan musikaaliin.

Aloitettiin harjoitukset syyskuussa. Kerran viikossa soitettiin pari tuntia kerrallaan. Aluksi olin ihan kauhistunut, kun oli niin paksu kirja täynnä nuotteja, jotka pitäis opetella soittamaan. Harjoittelemalla ne laulut kumminkin tuli tutuiksi, ja oli monet onneksi toistoa toisista. Marraskuun alussa aloitettiin harjoitukset näyttelijöiden kanssa. Eka kerta oli tietenkin yksi suuri sotku, mutta toisella kertaa jo alkoi hahmottua, että missä välissä mitäkin tapahtuu. Orkesteri ei tietenkään näy yleisölle, joten me soitettiin "orkesterimontussa". Ei se oikea monttu ole, mutta lavan etuosan pystyy laskemaan, ja siellä me sitten soitettiin, maan alla. Marraskuussa harjoituksia alkoi olemaan useammin, ja muutamat viikonloppu harjoituksetkin oli. Tällä ja viimeviikolla oli harjoitukset joka päivä koulun jälkeen, ja ne harjoitukset kesti 2-4 tuntia. Ei ollut onneksi montaa neljän tunnin päivää, sillä olihan ne tosi uuvuttavia 8 tunnin koulupäivän jälkeen. Tällä viikolla olin tosi väsynyt harjoitusten jälkeen eikä paljon muulle kuin läksyille jäänyt aikaa. 

pit, cast, crew

kuvaa harjoituksista

Torstaina oli meidän ensi-ilta. Musikaalin lauluohjaaja halusi jatkaa perinnettä viime vuodesta, ja meidän nuottitelineille oli ennen jokaista esiintymistä ilmestynyt karkkeja. Ne oli tarkotettu tsemppaamaan meitä. Karkit oli tänä vuonna sellaisia, mitä musikaalin tapahtuma-aikaankin olisi saanut. Meidän piti pukeutua kokomustaan, koska tarkoitus on että me ollaan "näkymättömiä". Ekalla esiintymiskerralla kyllä jännitti aika paljon, ja tuli enemmän virheitä kuin muilla kerroilla. Olin kotona kymmenen jälkeen ja olin tosi uuvuksissa. Perjantaina tehtiin sitten sama juttu uudestaan, koulusta kotiin ja kotona ehdin viettämään noin tunnin ja sitten piti lähteä takaisin koululle. Perjantai-iltana esitystä oli katsomassa mun toinen hostäiti ja hostsisko. Ne tykkäs kovasti. Siellä oli myös monia mun tuttuja, ihmisiä mun tunneilta ja muutama kaverikin. Saatiin minä ja se toinen huilisti muilta huilutytöiltä suklaaruusut, josta tuli kyllä tosi hyvä mieli. 

 

Meijän musikaalilla oli oma snapchat filtterikin, aika cool

Kaikista hauskintahan tässä on se, ettei me nähty mitä lavalla tapahtu. Välillä näky vilkasu kädestä tai päästä.

Lauantaina meill äoli viimeiset kaksi esitystä, ja kyllä siinä päivänäytöksessä alko tulla jo sellanen kyllästymisen tunne koko juttuun. Oltiinhan me soitettu toi sama musikaali alusta loppuun jo 9 kertaa. Päivä näytöksessä ei muutenkaan ollut paljoa yleisöä, eikä ketään mun tuttuja. Näytösten välissä meille oli tilattu pitsaa ja muuta ruokaa, ja saatiin syödä mahat täyteen. Näytösten välissä hengattiin orkesterihuoneessa ja seikkailtiin ympäri tyhjää koulua. Viimeiseen näytökseen tuli mun nykyiset hostvanhemmat ja mun hostsisko. Oletin, että olisi ollut tosi tylsää soittaa, kun päivälläkin kyllästytti niin paljon. Mutta ei. Mulla ei oo varmaan KOSKAAN ollut niin hauskaa samaan aikaan kun soitan. Kaikki oli niin täysillä mukana soittamassa. Meillä oli myös tapana hauskoissa kohdissa imitoida näyttelijöitä äänettömästi. Näytöksen jälkeen olin niiin ilonen. Sain mun hostperheeltä kukkakimpun ja tuntu niin hassulta, ihan niinku joku oikee muusikko. Olin tosi väsynyt, mutta onnellinen. Onnellinen siitä, että pääsin mukaan näin hienoon juttuun, mitä en varmaan ois koskaan päässyt kokemaan Suomessa. Samalla oon myös onnellinen, että voin jättää kaikki ne laulut taakse, eikä mun tarvi soittaa niitä enää koskaan. Ne laulut ei kyllä ihan helposti lähe pois päästä, koko päivä tänäänkin soinut vaan Oklahoma lauluja päässä.

breadstickseistä on tullu mun ihan lemppariruokaa täällä

Viimeinen selfie ennen viimeistä esiintymistä (melkein kaikki meijän possesta)

Siellä me lämmitellään

Väsynyt mutta onnellinen

Sain ruusuja, mutta en tiiä keneltä. Hostsisko sano, että mul on varmaan joku salainen ihailija :D

Jos teillä on joskus mahdollisuus olla osana jotain musikaalia, niin kannattaa ottaa tilaisuudesta kiinni ja mennä mukaan. Vaikka joutuukin harjoittelemaan kovasti ja välillä turhautuu ja tuntuu ettei tästä tuu mitään, niin lopussa saa niin hyvän fiiliksen ja palkkion siitä miten on ahertanut, että kyllä se kannattaa. 

Huomenna meitsi lähtee koulupäivän jälkeen lentokentälle ja kohti Baltimorea, viettämään lomaa ja juhlapäivää mikä Suomesta puuttuu. Ei haittaa kyllä yhtään, että pääsee kuuden päivän lomalle. 

Rosa

P.S. 

Kun tulin tänne, eka juttu mitä mulle kerrottiin on, että tästä Indianan ilmastosta ei voi koskaan tietää, mitä huomenna tulee. Mietin aluks, että varmaan aika lailla samanlaista kuin Suomessa. Tänä viikonloppuna kuitenkin ymmärsin mitä ihmiset sillä tarkotti. Torstaina ja perjantaina lämpötila oli koulun jälkeen 22C. Torstai iltana se oli 18C. Perjantaina kuitenkin lämpötila laski ihan hurjasti muutamassa tunnissa ja kymmenen aikaan illalla kun lähdin koululta lämpötila oli muutaman asteen. Tänään lämpötila on ollut -2C, mikä on alhasin mitä täällä on ollut tän syksyn aikana. Enkä oo nähny vielä yhtään lunta täällä. Mun hostäiti sano, että tää on tosi lämmintä ja tosi outoa, että on tällänen ilma. Mua ei kyllä haittaa, että marraskuussa voi nauttia auringonpaisteesta, ja aamulla näkee sinisen taivaan kun kävelee bussipysäkille.